Kiho Tekijät

Enemmän aikaa tehdä oikeita töitä

Kentällä tehtävän työn johtaminen ja tekeminen on hiton hankalaa ilman kunnon työkaluja.

Kihon avulla hoidat yrityksesi työnseurannan ja -hallinnan aina suunnittelusta laskutukseen asti. Se tarkoittaa sitä, että työpäivään ei kuulu enää vanhojen kirjapitolappujen tulkitsemista, hanskalokeroista tiedon etsimistä ja töiden perään soittelua. Varsinkin kun tiedämme, että tietoa voi myös hävitä. Jokainen duunari on ollut tilanteessa, jossa pyöristää minuutteja tai jättää pikkuhomman kirjaamatta, koska ei jaksa säätää sen enempää. Nyt ei tarvitse säätää, koska kirjaamisesta on tehty hävettävän helppoa ja huoletonta.

Pitämällä huolta tekijöistä ja töistä, pidät huolta liiketoiminnastasi. Ja se on parempaa bisnestä se.

Ota yhteyttä

Miksi Kiho Tekijät?

1.

Helppo työaikojen kirjaus mobiilisovelluksella tai tietokoneella

Kiho Tekijät helpottaa niin yrittäjien, esihenkilöiden kuin työntekijöiden arkea. Tekijät näkevät tunnit ja kertyneet lisät mobiilisovelluksestaan ja heille voidaan antaa oikeus merkata itselleen korvauksia, kuten päivärahoja. Kunkin yrityksen Kiho-ympäristö räätälöidään yrityskohtaisesti laskemaan lisät ja huomioimaan pyöristykset yrityksesi pelisääntöjen mukaisesti.

2.

Suunnittele, välitä ja kirjaa kentällä tapahtuva työ helposti

Kiho Tekijät on verkkopalvelusta ja mobiilisovelluksesta koostuva palvelu kentällä tapahtuvan työn hallintaan. Helpoimmillaan työtehtävän kirjaaminen kentällä vaatii vain kolme klikkausta: hyväksy, aloita ja valmis. Suoritetut tehtävät voi siirtää laskutukseen parilla klikkauksella. Laskut saadaan lähtemään ilman viivettä, oikealla hinnalla ja asianmukaisilla viitteillä varustettuina.

3.

Kerää tietoja kenttätyön ohella sähköisten lomakkeiden avulla

Paperisten lomakkeiden käyttö syö tehoa liiketoiminnasta. Niiden arkistointi on vaivalloista ja tietojen käyttö kömpelöä.

Kiho Tekijät mahdollistaa tietojen keräämisen helposti mobiililaitteella. Kerätyt tiedot ovat tarkasteltavissa Kihon verkkopalvelusta reaaliajassa ja säilyvät tietoturvallisesti Kihon suojatuilla palvelimilla.

4.

Siirrä asiakkaalle tehdyt työtunnit ja työtehtävät sekä niihin kohdistuvat ajot automaattisesti myyntilaskuille

Kiho Tekijät avulla siirrät kentältä kerättävän työaika-, tehtävä- ja paikannustiedon helposti laskuiksi sähköisiin järjestelmiin.

Kaikki laskutukseen tarvittava tieto on välittömästi työn suorittamisen jälkeen käytettävissä, ja laskutuksen voi hoitaa vaikka kännykällä. Tehokkaalla laskutuksella yritys voi parantaa kassatilannettaan jopa kuukauden liikevaihdon verran.

Mikä ratkaisu sopii teille?

Alat, yritykset ja työtehtävät ovat erilaisia. Siksi tarjoamme erilaisia räätälöityjä ratkaisuja, joista voit valita juuri omiin tarpeisiisi sopivan.

Työnhallinnan Kihoja on kolme erilaista – PikkuKiho, IsoKiho ja SuurKiho. Siksi, että voimme tarjota juuri sinulle sopivan ratkaisun.

kiho-zeppo-regular-black

Työnhallinnan
PikkuKiho

Kevytversio, jolla työt tulee varmasti kirjattua kentällä ja toimistossa.

Työnhallinnan
IsoKiho

Kokonaisratkaisu, jolla tieto kentältä toimistoon ja takaisin.

Työnhallinnan
SuurKiho

Suuryrityksen toiminnanohjausjärjestelmän kenttäkäyttöliittymä.

Tekijöiden tietojen hallinta (mm. kortit ja pätevyydet) Zeppo icon Zeppo icon Zeppo icon
Työajan kirjaaminen ja kohdistaminen Zeppo icon Zeppo icon Zeppo icon
Palkanmaksuaineiston automaattinen tulkinta (lisät, ylityöt) ja raportointi Zeppo icon Zeppo icon Zeppo icon
Työkirjausten ja kohteiden sijainnit kartalla Zeppo icon Zeppo icon Zeppo icon
Asiakas- ja tuoterekisterit, litterat Zeppo icon Zeppo icon Zeppo icon
Lomakkeet ja dokumentointi Zeppo icon Zeppo icon Zeppo icon
Työtehtävien resursointi, suorittaminen ja dokumentointi Zeppo icon Zeppo icon Zeppo icon
Laskutusaineiston muodostaminen työkirjauksista Zeppo icon Zeppo icon
Taloushallinnon integraatiot (palkanmaksu ja laskutus) Zeppo icon Zeppo icon
Asiakas- ja tuotekohtaiset hintalistat Zeppo icon Zeppo icon
Single Sign-On Zeppo icon Zeppo icon
BI- ja Kiho Rest API rajapinnat Zeppo icon Zeppo icon
Räätälöidyt rajapintaratkaisut Zeppo icon
Konsernirakenteen optiot Zeppo icon
Räätälöitävä asiakkuudenhoitomalli Zeppo icon

0

yritystä käyttää jo Kihon ratkaisuja

Tehokkaalla laskutuksella yritys voi parantaa kassatilannettaan jopa kuukauden liikevaihdon verran.

Kiho Työajanseuranta laskee ilta-, yö,- viikonloppu-, viikko- ja jaksoylityökertymät puolestasi.

Kunkin yrityksen Kiho-ympäristö räätälöidään yrityskohtaisesti laskemaan lisät ja huomioimaan pyöristykset yrityksesi pelisääntöjen mukaisesti.

Kihossa kerätyt työaikatiedot voidaan siirtää palkanlaskentaa varten yleisimpiin Suomessa käytettäviin taloushallintojärjestelmiin.

Referenssit

Kihon ratkaisuja käyttää jo yli 1500 suomalaista yritystä.Tässä muutamia tekijöitä, joita meidän on kunnia palvella!

Asiakastarinat

Asiakkaamme kiittävät ratkaisujemme helppokäyttöisyyttä, monipuolisuutta ja mukanaan tuomia huomattavia säästöjä.

Katso kaikki

Kiho Tekijät

Puuppolan Konepalvelu Oy:n kenttätyön ohjaus

Puuppolan Konepalvelu käyttää Kihoa kenttätyön ohjaukseen. Työntekijät omaksuivat Kihon ketterästi.

Lue lisää

Kiho Tekijät

Kemin Konepalvelu Oy jätti paperihommat historiaan

Kihon avulla yrityksen laskut, paikannukset ja työjanseurannat hoituvat ilman paperihommia.

Lue lisää

Kiho Tekijät

Kuljetus Hietanen Oy:n reaaliaikainen työajanseuranta

Kihon reaaliaikainen työajanseuranta on mahdollistanut henkilöstön käytön optimoinnin.

Lue lisää