Simo Salmensuu Kihon toimitusjohtajaksi

Kiho Oy:n hallitus on nimittänyt Simo Salmensuun yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään 10.2.2025.
Simo tuo mukanaan osaamisensa IT-alan liiketoiminnasta niin kotimarkkinassa kuin kansainvälisiltä pelikentiltä, eritoten Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa! Edellinen menestystarina Miradoren toimitusjohtajana toi Simon vyölle myös Kiholle arvokasta kokemusta SaaS-liiketoiminnan johtamisesta kasvun, kannattavuuden sekä kansainvälistymisen muodossa.
“Todella hieno fiilis päästä Kihon ja kiholaisten kanssa hommiin! Työt aloitetaan ennen kaikkea kyselemällä ja kuuntelemalla ihmisiä. Varmistetaan koko tiimin läpileikkaava positiivinen vire ja lähdetään suorittamaan meille annettua yhteistä tehtävää, eli kestävää kasvua Suomessa sekä kansainvälisesti!”, kertoo uusi
toimitusjohtaja Simo Salmensuu.
Kiho Oy:n hallituksen puheenjohtaja Hanna Viinikainen toivottaa Salmensuun lämpimästi tervetulleeksi Kiholle johdattamaan yhtiötä seuraavassa vaiheessa kohti kannattavaa kasvua sekä kansainvälistymistä:
“Simon osaaminen ja kokemus SaaS-liiketoiminnan johtamisesta, kasvattamisesta ja kansainvälistämisestä, sekä asiakaskeskeinen ajattelutapa yhdistettynä osallistavaan johtamistyyliin muodostavat erinomaisen yhtälön Kiholle ja sen tulevaisuudelle. Kihon nostaminen kansainvälisesti tunnustetuksi johtavaksi kenttätyön- ja kalustonhallinnan ratkaisuksi vaatii määrätietoista ja innovatiivista johtajuutta jota näemme Simon tuovan Kiholle. Samalla Simon johtamisfilosofian kautta vahvistamme sitoutumistamme ihmislähtöiseen ja resurssiviisaampaan työskentelytapaan”, tiivistää ajatuksiaan Kiho Oy:n hallituksen puheenjohtaja Hanna
Viinikainen.
Kihon väki toivottaa Simon tervetulleeksi mukaan osaksi #KihoCrew:tä!
Lisätietoja:
Hanna Viinikainen
Hallituksen puheenjohtaja
+358 50 407 1788
hanna.viinikainen@juuripartners.fi
Simo Salmensuu
Toimitusjohtaja
+358 50 386 3260
simo.salmensuu@kiho.fi