Rekry: Chief Financial Officer

Kiho Oy on suomalainen teknologiayritys, joka digitalisoi liikkuvaa työtä tekevien yritysten työnohjausta, laskutusta ja kalustonhallintaa. Meille tärkeintä on olla tekijöiden puolella ja rakentaa teknologian avulla maailmaa, jossa tekeminen on mahdollista myös tulevaisuudessa. Palvelemme kotimaassa jo yli tuhatta yritystä ja nyt käynnissä on vientimarkkinoiden valloitus.
35 hengen tiimimme on motivoitunut viemään Kihon Kuopiosta maailmalle ja haemme nyt talousjohtajaa tukemaan kansainvälistymistämme ja varmistamaan toimintamme kannattavuuden. Tässä roolissa tulet toimimaan osana johtoryhmää ja osallistumaan hallituksen kokouksiin.
Tehtävä
Vastaat taloustiimin vetämisestä ja siitä, että kaikki rullaa ja raportoidaan, kuten kuuluu. Taloustiimissä on tällä hetkellä Controller, jolle tulet toimimaan esihenkilönä. Ymmärrät, että pienessä tiimissä johtamisen lisäksi myös sinulta vaaditaan operatiivisten tehtävien hoitamista.
Tehtäviisi kuuluvat mm. seuraavat:
- Kehität ja rakennat yhtiön taloushallintoa tukemaan liiketoimintaa ja päätöksentekoa
- Varmistat, että bisnes pyörii kannattavasti ja kassavirta rullaa niin nyt kuin tulevaisuudessakin
- Pidät budjetin ja talousennusteet ajan tasalla ja huolehdit, että niissä pysytään
- Raportoit tunnusluvut selkeästi ja oikea-aikaisesti tärkeimmille sidosryhmille
- Johdat taloushallinnon tiimiä kohti huippusuorituksia
- Huolehdit talousasioista myös kansainvälisesti (laskutus, verotus, siirtohinnoittelu, paikalliset kumppanit, tytäryhtiöt ja sivuliikkeet) Kihon kasvaessa maailmalle
Odotamme
Meille koulutusta tärkeämpää on kokemus ja oletammekin, että tunnet kansainvälisen pk-ohjelmistoyrityksen taloushallintoa sekä sisäisen että ulkoisen laskennan näkökulmasta aiemman työkokemuksesi kautta.
Kokemuksen ohella haemme henkilöä, joka innostuu kasvusta sekä sen tuomista iloista ja haasteista liiketoiminnalle. Toivomme sinun olevan valmis kehittämään uutta ja kohtaamaan muutokset mahdollisuuksina.
Meillä johtajuus tarkoittaa ennen kaikkea ihmisten ja asioiden viemistä eteenpäin avoimesti, rehdisti ja rohkeasti. Odotamme sinulta kykyä tehdä päätöksiä ja seistä niiden takana, antaa ja ottaa vastaan palautetta sekä luoda ilmapiiri, jossa tiimi uskaltaa kokeilla, kysyä ja haastaa.
Tehtävän suorittamiseksi suomen ja englannin kielen taito ovat välttämättömiä.
Tarjoamme
- Mielenkiintoisen mahdollisuuden olla osana suomalaisen ohjelmistoyrityksen kansainvälistä kasvutarinaa
- Työskentelyn tiimityöhön ja liiketoiminnan kasvuun suuntautuvassa yrityksessä, jota tukee hyvämaineinen pääomasijoittaja
- 7000-9000€ peruspalkan riippuen valitsemamme henkilön kokemuksesta ja osaamisesta
Kuukausipalkkasi lisäksi pakettiin kuuluvat myös mm. lounas-, kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointietu, henkilökohtainen koulutusbudjetti sekä laaja sairauskuluvakuutus. Käytössäsi ovat valitsemasi työvälineet, ja voit tehdä töitä etänä sekä toimistoillamme Helsingissä, Tampereella ja Kuopiossa. Tapaamme työkavereita säännöllisesti kasvotusten, tiimit virkistäytyvät vuosittain, ja kokoonnumme koko porukalla Kihopäivien merkeissä 2-3 kertaa vuodessa.
Kiinnostuitko?
Hyvä – sitten ei muuta kuin saappaat jalkaan ja flanellipaidan hihat heilumaan! Laita hakemuksesi tulemaan ja olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian. Viimeinen hakupäivä on 7.9.2025 mutta aloitamme haastattelut jo ennen viimeistä hakupäivää, joten hakemisen kanssa ei kannata jäädä odottamaan.
Jos sinulle jäi kysyttävää, voit soittaa toimitusjohtajallemme Simo Salmensuulle (+358503863260) perjantaina 29.8. klo 8-9 tai maanantaina 1.9. klo 12-13.
Meistä
Kiholaisille tärkeintä on olla tekijöiden puolella ja rakentaa teknologian avulla maailmaa, jossa tekeminen on mahdollista myös tulevaisuudessa. Pidämme kunnia-asiana sitä, että meillä jokainen saa olla aidosti oma itsensä ja ihmisen on hyvä olla töissä. Keväällä 2023 Great Place To Work -yrityskulttuuritutkimus nosti meidät sarjassamme Suomen Parhaiden työpaikkojen joukkoon sijalle 12.