Luisuuko laskutettavaa työtä läpi sormien? Kiholla pidät hommat hanskassa ja eurot kukkarossa

Kaikki yrittäjäthän sen tietävät että aika on rahaa, eikä sitä ole haaskattavaksi. Silti sitä tuppaa kulumaan niin epäselvien tuntikirjausten selvittelyyn kuin yllättävien lisätöiden hallinnointiin. Ja se jos mikä käy lompakolle kalliiksi. Silti harva yrittäjä tietää tarkalleen kuinka paljon vaikkapa vartti kirjaamatonta työtä viikossa hänelle maksaa. Tiedätkö sinä?

Liikkuvan työn suunnittelu ja johtaminen on melkoinen palapeli koottavaksi, etenkin jos työntekijät, tehtävät ja laskutuksen tiedot ovat ripoteltuna eri paikkoihin. Työnjohdolla on kiire, työntekijät keskittyvät työjonojen purkamiseen ja inhimillisiä virheitä sattuu töiden ja tuntien kirjaamisessa. Työmaittesi tehokkuuden seuraaminen on kuitenkin kannattavuutesi kivijalka, joten asiaan on syytä paneutua. Kuukausitasolla vartti laskuttamatonta työtä per viikko tarkoittaa nimittäin satojen, jopa tuhansien eurojen lovea lompakkoon.

Pienistä puroista syntyy suuri virta, myös työmaittesi laskutettavien töiden suhteen

Työpäivän päätteeksi työntekijäsi kirjaa vihkoon tai tuntikirjauslapulle päivän hommat. Paperille muistellaan työt, jotka veivät päivän työstä suurimman ajan. Sovituista työtehtävistä poikenneet nopeat tehtävät kuitenkin usein unohtuvat, varsinkin jos kyse on pienemmistä, alle kahden tunnin hommista. Työntekijäsi vaihtoi ehkä rikkoutuneen lampun taloyhtiössä, tarkasti vuotavan vesiputken tai siirsi raskaalla kalustolla maata työmaalla toisen firman pyynnöstä. Kaikki olivat vaivattomia pikkuhommia, mutta kuitenkin laskutettavaa työtä ja niiden puuttuminen näkyy yrityksesi kassavirrassa. 

Puuttuvien pikkuhommien ohella sieltä täältä kerättävät laskutus- ja kirjaustiedot teettävät turhaa lisätyötä. Yrittäjä kuin yrittäjä tietänee tilanteen, jossa laskutuspäivän koittaessa tietoja raavitaan kasaan työntekijöiden tuntikirjauksista, paperilapuilta, WhatsAppista, tekstiviesteistä, sähköposteista ja työmaamapeista. Työpäivä kuluu työntekijöille soitteluun ja tietojen tarkistamiseen ja viikonloppu hurahtaa helposti kerätyn tiedon läpikäymiseen. Euroja kuluu ja vapaa-aikaa ei ole. Kaiken tämän voisi kuitenkin hoitaa huomattavasti helpommin, jopa alle tunnissa. Siksi Kihon kattavat työnhallintapalvelut on rakennettu niin, että sinä voit keskittyä tekemiseen. 

Sähköinen työajanseuranta on yrittäjän paras ystävä

Puhtaasti kotimainen Kiho pitää sinut ajan tasalla siitä, miten työmaasi edistyvät ja missä mennään laskutuksen suhteen. Se ei tee inhimillisiä virheitä ja säästää sinun ja työntekijöidesi aikaa, sillä tuntikirjaukset voi tehdä puhelimella paikan päällä. Voit tarkistaa tehdyt ja kuitatut tehtävät saman tien, ja paikkatietoon pohjautuva sovellus kertoo myös metrin tarkkuudella missä laitteesi liikkuvat. Työajanseuranta helpottaa myös työntekijöittesi arkea. Kihon avulla he voivat kuitata työt tehdyiksi ja tarkistaa seuraavat tehtävät sekä kaikkia koskevat ilmoitukset helposti samasta paikasta.

Kihon avulla seuraat projektikohtaista tuottavuutta reaaliajassa ja kun yhdistät Kihon taloushallintosi järjestelmään, saat aineiston myös suoraan sähköiseen laskutukseen ja sujuvasti eteenpäin kirjanpitoosi. Kiho Työ on yrittäjän toiset aivot ja kehitetty, jotta sinä voit välillä lepuuttaa omiasi.