Kiho myyntipäällikkö Ole Åkerman

Kihon myyntitiimi täydentyy Ole Åkermanilla

Kiho myyntipäällikkö Ole Åkerman

Ole Åkerman on aloittanut Kiholla myyntipäällikön tehtävässä maaliskuussa 2018. Kihon palvelukseen Åkerman päätyi, kuinkas muutenkaan, myyntijohtaja Teemu Toivasen ansiosta.

– Kihon tuotteet ovat tietysti olleet minulle tuttuja jo entuudestaan. Teemu otti minuun sitten yhteyttä ja kertoi laajemmin Kihosta yrityksenä. Vakuutuin Kihon tarjoamasta palvelukokonaisuudesta ja halusin mukaan osaavaan joukkoon.

Åkermanilla ja Toivasella on kokemusta yhdessä työskentelystä jo useamman vuoden ajalta. Åkerman oli Toivasen mukaan siksi luonnollinen valinta Kihon myyntitiimin seuraavaksi vahvistukseksi.

– Yhdessä työskennellessämme on välillemme kehittynyt molemminpuolinen kunnioitus. Ole on aito taistelija, jolle voi antaa tehtävän kuin tehtävän ja olla varma, että se hoituu.

Åkerman on työskennellyt myynnissä yli 25 vuoden ajan, ensin B2C- ja sittemmin B2B-myynnissä. Ennen siirtymistään Kiholle Åkerman toimi PPCT Finland Oy:ssä paikannuspalvelun ja työnohjausjärjestelmän myynnissä. Ala on hänelle siis perin pohjin tuttu. Kokemuksensa myötä Åkerman näkee Kihon tulevaisuuden kirkkaana.

– Kihon tuotteet ja palvelut on kehitetty kokonaisuudeksi, joka vastaa kaikenlaisten yritysten tarpeisiin. On hienoa olla mukana voimakkaassa kasvussa olevassa kotimaisessa yrityksessä ja edesauttaa kasvua omalla myyntipanoksellani.

Automatisoi kaikki automatisoitavissa oleva. Ota Kiho käyttöön.

Ole Åkerman, myyntipäällikkö
0400 604 684
ole@kiho.fi

No Comments

Sorry, the comment form is closed at this time.